Siirry sisältöön

Kesäyön soitto, Tattoo-konsertti

30.7. klo 21.30

Hamina Tattoo ja "Kesäyön soitto" Miehikkälässä

Hamina Tattoo sotilasmusiikkifestivaali kokoaa jälleen maailman parhaimpia sotilassoittokuntia ympyräkaupunki Haminaan. Kesän Hamina Tattoo festivaaliviikkoon mahtuu myös muutamia konserttivierailuja ja yksi näistä konserteista mahdollistuu yhteistyössä Miehikkälän kunnan kanssa.

Tänä vuonna Hamina Tattoo festivaaliin on kutsuttu myös kaksi suomalaista ja yksi virolainen maanpuolustussoittokunta täydentämään sotilasmusiikin kirjoa. Tiistain myöhäisillassa Viron Kaitseliiton soittokunta toteuttaa ”Kesäyön soitto” -konsertin Miehikkälän kirkkossa klo 21.30 alkaen.

Soittokunta

Kaitseliiton Tallinnan osaston soittokunnan perustaminen ajoittuu vuoden 2000 alkuun. Soittokunnan päätehtävänä on esiintyä sekä Kaitseliiton omissa tilaisuuksissa että kansallisissa maanpuolustusjuhlissa, ja se tarjoaa kuulijoilleen puhallinmusiikkia monipuolisesti klassisesta viihteeseen.

Soittokunta on vieraillut naapurimaissa muun muassa Ruotsissa ja aiemmin myös Suomessa. Vuonna 2022 se saavutti 1. palkinnon ja kultamitalitason Viron puhallinorkesterikilpailuissa.

Kalev Kütaru on toiminut soittokunnan kapellimestarina vuodesta 2010 lähtien.

Iltakahville

Kannattaa tulla ajoissa paikalle ja istahtaa ennen konsertin alkua iltakahville. Kirkkokuoro pitää konserttikahvilaa kirkonmäellä klo 20.30-21.30. Maksu kahvilassa käteisellä.

Pysäköinti

Kirkon pysäköintialueet sijaitsevat Muurikkalantien ja Hurttalantien varressa. Pysäköintitilaa löytyy myös Miehikkälän työpajan pihasta kirkkoa vastapäätä, sekä lyhyen kävelymatkan päästä kunnantalon ja terveysaseman edestä.


Tervetuloa kuuntelemaan 40-päisen soittokunnan "Kesäyön soitto" -konserttia. Konsertti kestää noin tunnin ja siihen on vapaa pääsy.

Konsertin järjestävät yhteistyössä Miehikkälän kunta, Hamina Tattoo ja Miehikkälän kappeliseurakunta.

Miehikkälän kirkko
Muurikkalantie 6
49700 Miehikkälä